Jakob Grünstein, suomenjuutalainen liikemies Helsingistä, tapasi Olga Sodmanin, pietarinjuutalaisen opiskelijan, Terijoen rantahiekalla kesällä 1915. Syntyneet lämpimät tunteet olivat molemminpuoliset, ja Jakob muutti Pietariin. Nuoripari vihittiin 1916, ja vuonna 1917 he avasivat turkisliikkeen Pietarin pääkadulla, Nevski Prospektilla. Boris, perheen ainut perillinen, syntyi kesällä 1917 keskelle vallankumouksen levottomuuksia. Elämä Pietarissa kävi päivä päivältä vaikeammaksi, ja perhe Grünstein joutui pian pakenemaan Suomeen tyhjin käsin.
Turkisliike Oy Jakob Grünstein Ab avattiin uudestaan Helsingissä, ja se toimi turkisnahkojen tukkuliikkeenä vuoteen 1970 saakka vaihtelevien kohtaloiden läpi. Jakob Grünstein kuoli vuonna 1937. Alkaneen sodan aikana Olga Grünstein piti yrityksen hengissä Boriksen ollessa rintamalla. Sodan loputtua Boris Grünstein omistautui opintojensa jälkeen perheyritykselle ja avasi 1970 uuden vaiheen yrityksen kehityksessä. Tällöin, kuuden kuukauden turkiskurssin jälkeen, aloitettiin valmiiden turkkien teollinen tuotanto sitä varten rakennetussa turkistehtaassa Loviisassa.
Ulla Grünstein, Boriksen puoliso, aloitti samanaikaisesti turkkien suunnittelijana. Koska perinteinen turkistietous ei painanut uuden suunnittelijan harteita, hän heittäytyi ennakkoluulottomasti turkisten maailmaan turkkurimestareiden kauhistellessa. Tällöin kehitettiin myös siihen asti tuntematon turkisten värjäys. Tulos oli ennennäkemätön, mutta, ilmeisen onnistunut, sillä 1970-luvun lopulla vienti Saksaan lisääntyi vuosi vuodelta huimasti. Grünstein Oy oli IN turkispiireissä maailmalla; Suomessa kuitenkin vain harva tiesi Grünsteinin tuotteista. Grünstein Boutique perustettiin tämän epäkohdan poistamiseksi vuonna 1984 Helsingin Unioninkadulle Senaatti Centeriin.
Jussi Waris, Ullan poika aikaisemmasta avioliitosta, oli 1980-luvun alussa kehittänyt ainutlaatuisia suomalaisen siniketun työstämistekniikoita, jotka patentoitiin Juwa-menetelmänä. Työntekijöitten osaaminen oli kehittynyt erinomaiseksi, ja uusien työtapojen avulla pystyttiin luomaan ajan henkeä ilmentäviä, kevyitä, käännettäviä turkkeja. Niitten suosio levisi muutamassa sesongissa kaikkiin ilmansuuntiin. Uusi turkisajattelu oli syntynyt – alkuperäisiä ja kopioita myytiin rinta rinnan ympäri maailmaa.
Grünsteinin turkisajatteluun tuli jälleen uusia tuulia vuonna 1986. Michel Grünstein kolmannen sukupolven edustajana loi yhdessä suunnittelija Kisu Ahon kanssa Gemmi-malliston, joka taas kerran edusti käänteentekevää turkisajattelua. Reijo Ojala tuli myöhemmin suunnittelemaan miesten mallistoa. Liika turkistietous ei tätäkään tiimiä haitannut, ja ehkä juuri sen ansiosta – yhdessä yrityksen vahvan turkisalan kokemuksen ja ammattitaidon kanssa – syntyi Gemmi-maihari. Se oli mikrokuituinen sisäturkki, uusi menestystuote ja valmis klassikko. Sen mallit ja muunneltavuus vastasivat nykyajan nuoren ja/tai nuorenmielisen aikuisen vaatimuksia ja haaveita. Turkki oli saanut uuden käyttäjäsukupolven.
Loviisan tehtaalle tuli yllättäen keväällä 1990 yhteydenotto Namibiasta. Maa oli juuri itsenäistynyt, ja namibialaiset lammasnahkojen tuottajat ja muokkaajat olivat käydessään Frankfurtin kansainvälisillä turkismessuilla tutustuneet Grünsteinin tuotantoon ja halusivat yhteistyötä. Jo ensimmäisellä matkalla Windhoekiin kävi ilmi, että ehdotus oli realistinen, ajankohtainen ja ekologinen. Namibialaiset taidot ja yhteistyöhalukkuus yllättivät positiivisesti.
Niinpä seuraavan vuoden keväällä Grünstein Oy saattoi esitellä namibialaislampaasta valmistetun, pehmeän ja käännettävän malliston Frankfurtin messuilla suuressa kutsuvierasnäytöksessä, jonka avasi Namibian kauppa- ja teollisuusministeri. Tällä mallistolla Grünstein Oy oli siirtynyt uudelle tasolle turkisten valmistuksessa. Yhteistyö Namibian kanssa avasi mahdollisuudet oman designin pohjalta valmistuttaa vapaana kasvavan lampaan nahasta ekologisia turkkeja ja siten työllistää juuri itsenäistyneen maan kansalaisia. Konsepti oli kaikin puolin ihanteellinen.
Aikaa kului, Boris Grünstein oli kuollut vuonna 1992, ja kuten niin usein perheyrityksissä tapahtuu, kolmas sukupolvi ei enää tuntenut yrityksen toimialaa omakseen. Sillä oli omat tulevaisuuden haaveensa, haasteensa ja suunnitelmansa. Tuli hetki luopua 83 vuotta toimineesta ja kehityksen edellä kulkeneesta yrityksestä. Raoul Grünstein, joka oli toiminut hallituksen puheenjohtajana, sai kontaktin ostajaan. Yritys myytiin ilmeisen oikeaan uuteen kotiin, osaksi Marimekkoa, vuonna 2000.
Mirkku Kullberg jatkoi toimitusjohtajana, ja turkisten suunnittelu, tuotanto, vienti sekä myynti olivat käynnissä asiantuntevissa käsissä. Yrityskauppa herätti kuitenkin ansaitsematonta, kielteistä huomiota. Uudessa tilanteessa täysin yllätetyn omistajan oli vaikea vastata kaikkiin median ja niin kutsuttujen kettutyttöjen kysymyksiin. Turkisalan kokemuksia läpikäyneelle, entiselle omistajalle vastaus taas olisi ollut helppo: nyt valmistamme myös ekologisia turkkeja ja takkeja vapaina kasvaneista lampaista ja työllistämme niillä namibialaisia työntekijöitä. Mikä voisi olla parempi suunta?
Marimekko myi vuonna 2004 eteenpäin koko turkisvalmistuksen, joka jatkaa toimintaansa Gemmi-nimisenä osakeyhtiönä turkistehtaassa Loviisassa vielä tänäkin päivänä.
AJATUKSIA TURKISALAN LAAJENEMISESTA UUDELLA VUOSITUHANNELLA
Perheille, jotka ovat eläneet tarhauksesta ja tottuneet työskentelemään eläinten kanssa, laajentaminen vähitellen myös lampaan kasvatukseen ja villantuotantoon saattaisi olla luonteva ratkaisu. Ympäröivän maaseudun asukkaat voisivat puolestaan löytää uusia, itsenäisiä ammatteja, jotka verkostoituneina lisäävät luomulammastalouden monipuolisesti työllistävää kirjoa. Maisemanhoidolliset näkökohdat ovat huomionarvoiset, ja se viihtyisyys ja luonnon siistiytyminen, jotka tästä seuraavat, muuttavat maaseutua houkuttelevaksi niin turisteille kuin uusille asukkaillekin.
Tutustu luomuvillatuotannon eri vaiheisiin ja mahdollisuuksiin, alkaen lampaan ja alpakan kasvatuksesta aina korkeasti jalostettuun käyttötaiteeseen asti feriafinlandin sivuilla (http://www.feriafinland.fi/luomuvilla.html).
Ulla Grünstein
Helsinki